Etusivu‎ > ‎Ajankohtaista‎ > ‎

KyIF 03 syksyksi Etelä-Länsiliigaan

lähettänyt KyIF03 Jalkapallojoukkue 8.6.2015 klo 11.32
KyIF 03 sijoittuu lohkokakkoseksi Helsingin ja Uudenmaan piirin D12 Etelä-Länsiliigakarsinnassa. Joukkue varmisti nousunsa Suomen Palloliiton korkeimmalle sarjatasolle jo ennen viimeistä otteluaan 1-0 (0-0) voitolla helsinkiläisestä PPJ:stä 5.6.2015 Kirkkonummen urheilupuistossa pelatussa ottelussa. Ennen ratkaisevaa ottelua joukkueet olivat sarjassa tasapisteissä. Tasaisen tiukkaa ottelua oli seuraamassa kauden ennätysyleisö ja tunnelma oli iloisen jännittynyt. KyIF hallitsi ensimmäistä puoliaikaa käyden välillä kolistelemassa vastustajan maalitolppia. Toisella puoliajalla KyIF sai tehtyä ratkaisun läpiajomaalilla, jonka jälkeen PPJ haki tasoitusta vimmatusti. KyIF puolusti torjuen PPJ:n toistuvat kovat hyökkäykset ja maalivahti torjui muutamat vaaralliset maalitilanteet taidokkaasti. 

KyIF:n liigapaikan myötä syyskaudella Kirkkonummella tullaan näkemään 12-vuotiaiden ikäluokan Suomen korkeimman sarjatason pelejä. Myös ikäluokan toinen kilpajoukkue KyIF Keltainen on pelannut nousujohteisesti omassa sarjassaan ja taistelee vielä noususta kakkossarjatasolta ykköseen. 

Sarjataulukko D12 Etelä-Länsiliigakarsinta
Sarjataulukko D12 Kakkonen

Onnittelut joukkueelle!
Comments